15.9. alkoi työharjoitteluni Särkänniemen akvaariossa, ja tällä hetkellä vielä tuntuu siltä että se on paras paikka ikinä. Työkaverit ovat todella mukavia, työ on monipuolista ja pääsen ruokkimaan ja hoitamaan erilaisia kaloja, liskoja, käärmeitä, kilpikonnia ja sammakoita.

Ensimmäinen päivä meni opetellessa työjärjestystä ja töitä, sekä yrittäessä selviytyä akvaarion sokkeloisista takahuoneista. Kalat eivät täällä ainakaan nälkään kuole, saavat niin montaa erilaista ruokaa moneen kertaan päivässä.

Menimme ruokailun jälkeen kalastamaan haavilla ulkoa karpit takaisin sisälle. Ne olivat olleet kesän Särkänniemen alueen tekopurossa, ja nyt puro kuivattiin ja karpit tulivat talvehtimaan sisälle. Kaikki aikuiset karpit saatiin kiinni, mutta osa pienistä jäi puron syvimpiin kohtiin joista emme niitä saaneet kiinni haavilla.

Toinen päivä, 16.9. oli päivittäisten töiden opettelun kertausta, ja muistin melkein kaikki hommat jo suurinpiirtein. Edellisen päivän töiden lisäksi siivosimme maakilpikonnien terraarion, jonka aikana vuorotellen yhden työntekijän kanssa vahdimme etteivät kilpikonnat karkaa huoneen lattialta toisen siivotessa. Imuroimme myös kolmen altaan pohjat, samalla tyylillä kuin koulussa pienen akvaarion siivouksessa, mutta isommilla välineillä vain. Särkänniemen altaat ovat noin 10 000-20 000 litraisia. Pääsin aamulla yksin ruokkimaan kameleontin, joka tulee itse lasituopista hakemaan jättijauhomatonsa pitkällä kielellään.

Kaksi ensimmäistä päivää ovat olleet kaikenkaikkiaan mukavia, opettavaisia ja aika on kulunut huimaa vauhtia! 8 tunnin päivä tuntuu puolet lyhyemmältä kun on koko ajan mielenkiintoista ja hauskaa puuhaa.