Pari viikkoa muita pidemmän joululoman jälkeen oli mukava palata Suomeen ja arkeen. Ensimmäisenä viikonloppuna heti navettaan perjantaista maanantaihin, herätys 4:45. Vaikka ennen navettaa tuntuikin taas, että olisin mieluummin missä tahansa muualla, kun työt alkoivat alkoi mielikin muuttua. Vaikka tuntuisi miltä ennen vuoroa, viihdyn aina tallilla ja navetalla. Viikonlopun kruunasi navettatyöntekijöiden kehut, sunnuntaina Monalta ja maanantaina Harrilta. Tuntui mukavalta kuulla että on kehittynyt työssä. 

Lehmät nauttivat kun pääsivät jaloittelemaan viikonloppuna, pihalla oli satanut uutta lunta ja lehmät pukittelivat ja juoksivat innoissaan jaloitteluaitauksessa.