Ensimmäinen kuukausi on nyt klaarattu Ahlmanin ammattiopistolla, vaikka tuntuukin siltä kuin oltaisiin oltu 13MAA luokalla vasta viikko. Ensimmäinen viikko meni oikeastaan paikkaan ja ihmisiin tutustumisella, ja viikon kruunasi NY-24h leiri.

Toisella viikolla päästiin enemmän käytännön hommiin ja tutustumaan navettaan ja lehmiin. Oppitunnit navetalla koostuivat melkeempä vain vasikoiden rapsuttelusta, mikä oli ihan hyvä aloitus. Aloimme myös harjoittelemaan navetan koneilla ajamista, joka vielä itselläni ainakin kaipaa harjoitusta PALJON.

Vasta kolmannella viikolla pääsin kunnolla kokemaan kuinka raskasta työtä navetassa tehdään, kun pääsin tekemään ensimmäiset kolme navettavuoroa. Aikaiset herätykset alkoivat tuntua vasta viimeisenä päivänä, jonka jälkeen oli mahtavaa päästä takaisin omaan sänkyyn nukkumaan. Vaikka työt tuntuivat rankoilta, niin nyt jo odotan seuraavia vuorojani. Pääsin kokemaan paljon uutta, kuten vuohien lypsyn ja pienen Kesäpäivä-vasikan juottamisen. Aamulla parasta oli käydä ruokkimassa pihalla olleet lampaat, kilit ja pässit, kun aurinko oli juuri nousemassa ja ilma oli vielä aamunraikas. Pääsimme oppitunnilla navetassa klippaamaan kahta teuraaksi menevää sonnia, Jallua ja Jannea, sekä pienellä ryhmällä siivosimme kuttulan.

1231699_10200679901545691_1517145015_n-n

 

Neljäntenä viikkona olin koulussa vain 2pv, ja nämä päivät kävimme läpi teoriaa maatiloista. Hirveästi ei neljänneltä viikolta jäänyt itselleni mitään mieleen, johtuen varmaankin siitä että olin molemmat päivät kuumeessa. Saman viikon torstain ja perjantain vietinkin sitten kotona vällyjen välissä.